Vihreää naurua salaattimaalta

Lena Andersonin kuvittamien puutarhakirjojen ekokriittistä arviointia

Älä ruiskuta! Sanovat Johanna ja Jussi
Teksti: Christina Björk
Kuvat: Lena Anderson
Suomennos: Raija Jänicke (WSOY)

Vuonna 1974 ilmestynyt Älä ruiskuta! Sanovat Johanna ja Jussi lienee Lena Andersonin kuvittamista kirjoista selvimmin ympäristönsuojeluhenkinen. Sen lähtökohtana on 9-vuotiaan Johannan ihmettely: miksi Vaari ei alinomaa ruiskuta vihannestarhaansa naapurissa asuvan Kirvalehdon tavoin?

Vaari selittää, että kemikaalit tappavat paitsi tuho- myös hyötyeläimiä: tuholaisten luontaisia vihollisia, maaperää kunnossa pitäviä eliöitä sekä pölyttäjinä toimivia mehiläisiä. Lisäksi myrkytetyn ravinnon syömisestä on haittaa linnuille ja ihmisille.

Vaarin puutarhassa tuholaisilla on tukalat oltavat, sillä hän pestaa linnut ja leppäkertut syömään niitä, välttää apulannan käyttöä ja kylvää vierekkäisiin riveihin hajullaan toisiaan suojaavia kasveja. Kaalimaataan hän ruiskuttaa tomaattivedellä. Lasten pyynnöstä vaari käy salaa vaihtamassa Kirvalehdonkin torjunta-ainesäiliöön tomaattivettä, ja niin on ongelma ratkaistu.

Seikkailullisen juonen siivin Älä ruiskuta! kasvattaa lukijoitaan aktiiviseen ympäristötietoisuuteen. Luomutuotannon etuja korostetaan aina epärealistisuuteen asti: Vaarin tarhasta kuokkavieraat pysyvät helposti loitolla, kun taas Kirvalehto ei jouda muuta tekemään kuin tuholaisia ruiskuttamaan.

Henkilöhahmona Kirvalehto on paitsi tietämätön myös pelottava: "Kohta tässä saa ruveta ruiskuttamaan koiriakin", mies mutisee, kun huomaa Jässi-hauvan karanneen kukkapenkkiinsä. Yksinkertaistukset lienevät paikallaan ympäristöasioita havainnollistettaessa; kuitenkin jäin miettimään, millaisia vaikutelmia kirja herättäisi tehoviljelijäperheen lapsessa.

Linnea kylvää ja kasvattaa
Teksti: Christina Björk
Kuvat: Lena Anderson
Suomennos: Marja Kyrö (Otava)

Linnea kylvää ja kasvattaa (Linnea planterar kärnor, frön och annat 1987) suhtautuu yhteiskuntaan kiltin passiivisesti. Koska kaupungissa ei ole metsiä, Linnea tyytyy olemaan asvalttikukka, ja koska autot ja savupiiput saastuttavat sateen kastelukelvottomaksi, nimihenkilö juottaa kukilleen seisotettua kraanavettä.

Kaikessa sulkeutuneisuudessaan teos on vaikuttava katsaus siihen, miten luonto on läsnä kerrostalon seinien sisäpuolella. Hedelmien siemenistä ja pavuista versoo huonekasveja, ja ahkeraliisa jakautuu jakautumistaan.

Linnea kohtelee kasveja yksilöinä ja antaa jokaiselle pavuntaimelleen erisnimen. Kirjan hauskimpiin kokeisiin kuuluvat herneolympialaiset, joissa keltainen herne Veera, silpoydinherne Martta, linssi Linströmmi, ruusupapu Ruusu ja kumppanit mittelevät voimiaan.

Eläimillä ei ole kirjassa muuta myönteistä roolia kuin koriste-esineen aiheena oleminen. Sen sijaan huonekasveissa esiintyy inhottavia tuholaisia, joita tuhotaan suopaliuoksella, talousspriillä ja nikotiinilla. Kirja antaa luvan myös myrkyllisten torjunta-aineiden käyttöön, kunhan ekologisempia konsteja on ensin kokeiltu. On hieman kummallista, että "tuholaisia" kohtaan ei osoiteta rahtuakaan avointa uteliaisuutta, joka muuten on tunnusomaista Linnealle.

Luonnon perusprosessien tarkasteluun kotikutoinen suhtautuminen sen sijaan soveltuu loistavasti. Lasipurkkikokeilu havainnollistaa veden kiertokulkua biologiankirjaa innostavammin, ja ravintoketjuja koskeva opettavainen dialogi kertoo ihmisen paikasta osana ekologisten vuorovaikutusten verkostoa.

Linnea kylvää ja kasvattaa -kirjan ympäristökasvatuksellista painoarvoa lisää se, että samastumiskohteeksi tarjoutuva Linnea kasvattaa osan ravinnostaan ikkunalaudalla. Puutarhanhoitoon kuuluvat kärsivällisyys ja takaiskut, joiden sietäminen on osa tasapainoista luontosuhdetta.

Linnea maalarin puutarhassa
Teksti: Christina Björk
Kuvat: Lena Anderson
Suomennos: Paula Karlsson (Otava)

Linnea maalarin puutarhassa (Linnea i målarens trädgård 1985) ei käsittele ympäristönsuojelua edes marginaalisesti. Sen sijaan aiheeksi hahmottuu impressionistien luonnonläheinen elämäntyyli - piknikit, puutarhanhoito ja ulkoilmamaalaus. Lena Andersonin ihastuttavien piirustusten ohessa kuvituksena on joukko Claude Monet'n maalauksia ja taiteilijan elämään liittyviä valokuvia.

Matkakertomuksen virtuaalinen ekologinen selkäreppu on huomattavasti painavampi kuin muiden Linnea-kirjojen. Sanomattakin on selvää, että Linnea ja Blomkvist matkustavat Pariisiin lentokoneella, ja Givernyyn jatketaan taksilla. Vaikka polttoaineita palaa, niin matka on Linnealle harvinaislaatuinen seikkailu, ei vuosittain toistuva perushuvitus. Matkamuistot hankitaan roskalaatikosta ja kirpputorilta, mikä hieman pienentää ympäristöön kohdistuvaa kuormitusta.

Syvänvihreää ympäristönsuojelua Linnea maalarin puutarhassa ei välttämättä edistä, frankofiliaa ja omakohtaisia ratkaisuja kyllä. Eiffel-torni jää Linnealta näkemättä, koska hän haluaa keskittyä matkallaan impressionismiin. Kulutusvalintojensa itsenäisyydessä Linnea kelpaa siten myös ympäristökasvatukselliseksi esikuvaksi.

Maijan oma kasvimaa
Teksti ja kuvat: Lena Anderson
Suomennos: Hannele Huovi (Tammi)

Maijan oma kasvimaa (Majas lilla gröna 1987) on runomuotoinen todiste sadonkorjuun autuudesta. Huomion keskipisteessä ovat salaatti, retiisi ja sipuli, joiden herkullisuutta ja taianomaisia voimia hehkutetaan sanoin ja kuvin. Kirjasta saa myös käytännöllisiä vinkkejä yrttien kuivatukseen ja penkkien järjestelyyn: peruna on porkkanalle hyvä naapuri. Vegaaninäkökulmasta pitkä miinus tulee siitä, että kirjan maustetaulukko opettaa yhdistelemään yrttejä eläinruokiin.