Kaarnan alla, hangen peitossa

Lena Andersonin kuvittamien luontokirjojen ekokriittistä arviointia

Linnean luontokirja
Teksti: Christina Björk
Kuvat: Lena Anderson
Suomennos: Saara Villa

Linnean luontokirja (Linneas årsbok 1982) tarjoaa lukijoille monenmoista ekopuuhaa kasvien prässäyksestä pihlajanmarjahelminauhan ja vaahteranlehtikruunun askarteluun. Viimeksimainittu ei kylläkään käynyt yhtä sujuvasti kuin kirjan kuvissa, kun parikymmentä vuotta sitten sitä yritin.

Etymologisen esikuvansa tavoin Linnea rakastaa luokittelua, joka mahdollistuu herbaarion kokoamisessa ja huoneen järjestelyssä. Tietyssä ikävaiheessa lapsilla on usein samankaltaisia taipumuksia, jolloin Linnea on oivallinen samastumiskohde.

Luonnon monimuotoisuuden älyllinen hallitseminen ei kuitenkaan ole Linnean luontokirjan tavoitteena. Vastaanottavaisesta kunnioituksesta kertoo erityisesti se, että vuodenaika vaikuttaa ratkaisevasti Linnean tekemisiin. Luonnonolennot eivät myöskään ole tytölle pelkkiä leikkivälineitä, vaan kahden vanhuksen ohessa hänen ystäväpiiriinsä kuuluu vanha vaahtera.

Luoviin kokeiluihin innostaa luettelo siitä, mitä kaikkea raparperista voi tehdä: päähineen, tarjoiluvadin, huoneen vihreäksi sävyttävän kaihtimen... Luonnon tulkitsemiseen liittyviä mahdollisuuksia ilmentää myös kirjoitus puiden tarpeellisuudesta. Puut tarjoavat eläimille asuntoja ja varjoisia lepopaikkoja, puhdistavat ilmaa, kertovat vuodenaikojen vaihtelusta ja toimivat maamerkkeinä.

Maija tutkii luontoa
Teksti: Ulf Svedberg
Kuvat: Lena Anderson
Suomennos: Mia Paakkanen (Tammi)

Maija tutkii luontoa (Maja tittar på naturen 1983) vetoaa jo alkusanoissaan lukijoiden kollektiiviseen omaantuntoon: "Suojele ja kunnioita luontoa niin saamme jatkossakin nauttia jokamiehenoikeuksista." Käytännössä suojelu merkitsee sitä, että kasveja ei vedetä irti juurineen, sammakonkutu ja käärmeet jätetään rauhaan, siileille tarjotaan vettä, linnuille pakastettuja pihlajanmarjoja ja sammalella pehmustettuja pesäpönttöjä.

Modernien ympäristöongelmien ratkaisemista kirja ei lapselta vaadi, vaikka ne tulevat esille luonnontuotteiden keruuta koskevana rajoituksena: teiden varsilta ei voi poimia yrttejä, koska siellä on pakokaasuista tulleita myrkkyjä. On hyvä, että lapsen ensimmäisessä luontokirjassa ongelmat eivät peittoa iloja – laiturilla lekottelua, linnunlaulua, tanssia suolammen rannalla.

Paikoitellen vaikuttaa kuitenkin siltä, että ihmisen aiheuttamiin ongelmiin suhtaudutaan liian lepsusti: "Maija onkii. Se on hauskaa, sillä sateella kala syö hyvin. Mutta sattuuko matoon, kun se pannaan koukkuun? Luultavasti ei, madosta ei ole löydetty kipua aistivaa tuntoa. (Mutta myös leivänpalasilla voi hyvin onkia!)" Syötistä riippumatta lapsia varmasti kauhistuttaa tukehtuvan saaliin surkea kiemurtelu, jolle aikuiset ovat sokeita.

Luonnon antimien hyödyntäminen on kuitenkin ekologinen tapa hankkia purtavaa, ja siihen kirja tarjoaa onkimista kivuttomampiakin keinoja. Voikukka kelpaa salattiin, nokkonen keittoon, horsmanlehti teeainekseksi. Herkullisia marjoja ja pähkinöitäkin luonnosta löytää. Kemikaalien sijaan mehiläisenpistoa voi hieroa raa'alla sipuliviipaleella ja hyttysiä karkottaa persiljalla.

Käytännöllisiä hyötyjä keskeisemmiksi muodostuvat kuitenkin esteettiset ja älylliset virikkeet, joita luonnossa on loputtomasti. "Nähtävää on paljon ja on hauskaa olla utelias. Siten oppii paljon!" kirja toteaa. Paljon opettavat myös asiapitoiset tekstit, joiden omaksumista suloiset akvarellit ja omakohtaiset kokeilut helpottavat. On sääli, että koulujen luontokirjoissa kovat valokuvat ovat korvanneet oivaltavat piirustukset.

Oleellinen ero bilsankirjaan nähden on myös se, että teoksessa on päähenkilö, johon ainakin tytön on melko helppo samastua. Maijan luontosuhde on avoimen kuulosteleva. "Olet ehtinyt olla monessa mukana", hän toteaa isolle kannolle ja ripustaa korviinsa männynkävyt.

Tieteellisempääkin pohdiskelua muiden lajien näkökulmista kirjaan sisältyy. Mielenkiintoinen on tieto, että joissakin kukissa on ihmissilmin näkymättömiä merkkejä, joilla ne houkuttelevat hyönteisiä. - Saaliinkin silmin maailmaa tarkastellaan silloin, kun peto ei ole ihminen. Esimerkiksi jyrsijän kimppuun pöllö hyökkää "aivan yllättäen".

Myrsky-Mari
Teksti ja kuvat: Lena Anderson
Suomennos: Jukka Kemppinen (Otava)

Myrsky-Mari (Storm-Stina 1988) kertaa monen Andersonin kuvittaman kirjan perusasetelmaa. Työikäisistä ihmisistä ei ole tietoa, kun taas lapsilla ja vanhuksilla on loputtomasti aikaa havainnoida säätä ja nauttia luonnon antimista.

Marin vastaanottavaista luonnetta korostaa se, että hänen päiviinsä tuovat sisällön rannalle ajautuvat sulat ja kepit, purkit ja laatikot. Vaikka kysymys olisi ihmiskäden tuotteista, niin ne kulkeutuvat maihin arvaamattoman tuulen mukana, ja roskien muuttuminen aarteiksi on askel kohti kestävämpää kulutuskulttuuria.

Aivan esikuvallista ekoelämää Myrsky-Marin saarella ei sentään vietetä. Vaarin kittaama kahvi kytkee kalliokeitaan maailmankaupan mekanismeihin, ja ateriaksi noudetaan moottoriveneellä verkkoihin takertunutta kalaa. Pelkistynyt asetelma mahdollistaa sen, että lapsilukijakin voi ymmärtää, miltä osin saarella ollaan omavaraisia ja miltä osin tuontitavaran varassa.