Metsän peitossa, vuoren uumenissa – ihmisen ja luonnon satumainen vuorovaikutus

25.9. käydyssä keskustelussa olivat mukana Eeva ja Ella.

Inhimillisen elämäntavan vetovoima osoittaa mahtinsa sellaisissa kansansaduissa, jossa eläimet kilpailevat pääsystä ihmisen kasvateiksi. Metsäkana voittaa kanan juoksussa, mutta kana pilkkaa sen karvaisia jalkoja niin, ettei se kehtaakaan mennä kylälle. Vaikka lintujen käytös rinnastuu naisten keskinäiseen kilpailuun, niin perusoletuksena tuntuu olevan, että kotieläimet ovat kunnia-asemassa.

Raul Roinen sadussa ”Uneksija” käy ilmeiseksi ihmiseksi syntymisen ylivertainen onni. Raskasmielinen prinssi haluaa muuttua ahveneksi, palsamipoppeliksi ja suolapatsaaksi, ennen kuin hän ymmärtää, että nuoren ihmisen osa on paras maailmassa.

Hieman problemaattisempana luonnon ja kulttuurin suhde esittäytyy Anni Swanin sadussa ”Peipponen”. Pojat vangitsevat linnun ja myyvät sen torilla liikuntakyvyttömän Pekan seuralaiseksi. Laulullaan lintu kertoo pojalle luonnon ihmeistä. Sydämessään se kuitenkin kaipaa vapauteen. Vasta kun Pekka on avannut häkin oven, niin lintu ymmärtää paikkansa olevan yksitoikkoisessa huoneessa, missä se voi olla hyödyksi.

Toisenlainen valta-asetelma vallitsee niissä kertomuksissa, joissa keskenkasvuinen ihminen eksyy metsään ja joutuu luonnon voimien armoille. Loistava esimerkki on Aili Somersalon Päivikin satu, jossa arkinen sieniretki muuttuu pisarakeijujen myötä saduksi, joka vie kaltoin kohdellun tytön peikkovuoren uumeniin ja viimein prinsessana satumaahan.

Päivikin eksymisellä on lukuisia esikuvia vanhemmissa satuklassikoissa. Topeliuksen ”Vattumadossa” Aina ja Teresia eksyvät marjamatkalla mutta päätyvät vattukuninkaan valtakuntaan. Tytöt ovat aiemmin pelastaneet madon hahmossa esiintyneen kuninkaan, ja niinpä tämä palkitsee ruhtinaallisesti tyttöjen laupeuden.

Anni Swanin sadussa ”Veli ja sisar” lapset eivät ehdi marjasta kotiin ennen pimeää ja käyvät maate kuusen alle. Kuusi koettaa suojata lapsia oksillaan, mutta häijy Syöjätär äkkää mättäällä marjatuohiset ja ryöstää tytön. Veli anelee apua Tapion väeltä, ja Tellervo auttaa pelastamaan sisaren. Apuna käytetään päivänvaloa, jota Syöjätär ja peikot eivät siedä.

Kuten Päivikin satu osoittaa, luontoon voi turvata sellainenkin, jolla ei ole tyydyttävää osaa ihmisten maailmassa. Swanin sadussa paimentyttö pesee siipensä loukanneen kurjen haavan, sitoo sen rautalehdellä ja syöttää toipilaalle puolukoita. Kurjet palkitsevat kaltoin kohdellun taikalusikalla ja lämpimillä vaatteilla.

Aina pelastuminen ei kuitenkaan ole kiinni armeliaisuudesta vaan nokkeluudesta. Topeliuksen ”Jäätehinen”-sadussa pikku Matti pelastuu jäävuorta muistuttavan jättiläisen kynsistä naurattamalla tätä erilaisilla sanaleikeillä. ”Ollin hiihtoretkessä” nimihenkilö välttyy vuoren kuninkaan kidalta taitavan huiputuksen ansiosta.

Topeliusta on syytetty petovihan lietsomisesta, mutta moni hänen saduistaan suhtautuu petoihin kohtuullisen lempeästi. Kapalossa makaavan lapsen viaton katse hämmentää nälkäisiä susia niin, että lapsi jää syömättä. Karhu ei janoa verta vaan toivoo joulun kunniaksi saavansa osan lapsille evääksi annetusta maidosta.

Topeliuksen myötätunto ei ulotu ainoastaan tuntoisiin eläimiin vaan myös puihin. Runo koivusta pohtii sitä, olisiko kaunis puu valmis kaatumaan kanteleeksi tai toisaalta haloiksi. ”Satu Tuulitukasta ja Pilviparrasta” kertoo lapsista, jotka kuulevat puuvanhusten laulun ja kieltävät isäänsä kaatamasta niitä.

Toistuvasti sadut opettavat, että ihmisen ja luonnon symbioottinen yhteiselo koituu loppujen lopuksi kaikkien onneksi. Vaikka ihmisen on elääkseen pakko hyödyntää luontoa, on viisasta olla kohtuullinen ja ymmärtää luonto henkien kansoittamaksi kodiksi, ei pelkäksi materiaalivarastoksi.

Eräät sadut puhuvat kuitenkin myös ihmisen otteen voimistumisesta ja villin luonnon katoamisesta. Anni Swanin ”Silkinhieno ja peikot” alkaa: ”Monta, monta vuotta sitten, silloin kun metsät vielä olivat syviä ja salaperäisiä, niin että niissä saattoi piillä peikkoja ja hiisiä…”

”Lumolinna” puolestaan muistuttaa siitä, että ikimetsien hävitessä vetäytyvät myös hyvät kääpiöt, haltiat ja kukkaissielut.

Raul Roine (1990) Satuja. WSOY, Porvoo – Helsinki – Juva.

Aili Somersalo (1979) Päivikin satu. WSOY, Porvoo – Helsinki – Juva.

Pirkko-Liisa Surojegin (2001) Suomen lasten eläinsadut. Otava, Helsinki.

Anni Swan (1997) Satuja. WSOY, Porvoo – Helsinki – Juva.

Eija Timonen & Maileena Kurkinen (2000) Eläinten hovissa. Tarinoita suomalaisten eläinten synnystä ja elämästä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.

Zacharias Topelius (1982) Lukemisia lapsille 1. WSOY, Porvoo – Helsinki – Juva.

Zacharias Topelius (1982) Lukemisia lapsille 2. WSOY, Porvoo – Helsinki – Juva.