Pyhä ja kirottu – luonto hyvän ja pahan taisteluareenana

11.12. keskusteluun osallistuivat Ellan lisäksi Irina ja Jepa aikuisten kirjallisuuspiiristä.

Pyhittämisen ja kiroamisen käytännölliset lähtökohdat ovat ilmeiset saduissa kissan ja hiiren synnystä. Erään version mukaan Paha päästää häävieraiden kiusaksi joukon hiiriä, mutta valkea liina muuttuu kissaksi, joka ryhtyy pyydystämään kiusankappaleita. Toisessa tarinassa Paha luo hiiren, Luoja kissan kilpailijansa tekeleen viholliseksi. Siperialaisessa sadussa hyttyset ja kärpäset syntyvät hirveän jättiläisen sielusta, jonka urhea metsästäjä halkaisee miekallaan.

Aina pyhän eläimen tai kasvin tuoma hyöty ei ole nykyihmisen silmissä niin ilmeinen kuin kissan kyky pyydystää hiiriä. Vanhan uskomuksen mukaan virsikirjan väliin piilotettu apilanlehti auttoi pitkänperjantain jumalanpalveluksessa tunnistamaan noidat: apilan piilottaja näki noitien istuvan kirkonpenkissä voipytyt päässä.

Pimeys liitetään saduissa usein pakanuuteen tai kuolemaan, ja tässäkin voidaan nähdä yhteys pimeän vuodenajan vaivalloisuuteen sähkövaloja ja keskuslämmitystä edeltäneenä aikana. Topeliuksen ”Peikkojen joulu” kertoo pimeän ja kylmän vuoren sisällä piileksivistä peikoista, joiden elämänmuodosta joulutähden valo tekee lopun.

Agraarisen yhteiskunnan käytännönläheinen arvomaailma on läsnä myös romantiikan perinteeseen liittyvissä saduissa. Topeliuksen ”Sikussa” lehmän upottava suo, myrkyttävä ruoho ja kuoliaaksi pistävä käärme kuuluvat laidunmaan noitien palveluskuntaan. Anni Swanin ”Nokkosnoidassa” nokkosia kasvavat maat ovat noidan peltoja, joiden polttavasta sadosta Anna-Kaisa joutuu kehräämään kultalankaa.

Linnut sitä vastoin ovat enkeleitä, jotka Topeliuksen ”Koivussa ja tähdessä” opastavat vieraalle maalle vietyjä lapsia kotiin ja Anni Swanin ”Ihmekukassa” neuvovat sulhasensa hukannutta neitoa.

Vuoren pimeyteen ja kylmyyteen liitetään usein ajatus vauraudesta, joka esitetään vaihtoehtona luonnonläheiselle elämälle. Swanin sadussa paimentyttö antaa rukkaset vauraalle vuorenpeikolle:

”Mitäpä minä kymmenellä huoneella? Onhan minulla täällä niin suuri sali, ettei keisarillakaan suurempaa. Taivas on kattona, viheriä nurmi ja punainen kanervikko lattiana, korkeat puut seininä. Hienoja pukuja en koskaan ole rakastanut; pannukakku tosin ei olisi hullumpaa, mutta saanhan metsästä marjoja yllinkyllin ja äidiltäni piimää sekä leipää.”

Auli Somersalon Päivikin sadussa vuoressa asuva peikkoprinsessa syö metsämansikoiden sijasta rubiineja ja kuuntelee kehtolaulunaan aarreaittojen hopeiden kilinää, ei linnunlaulua.

Peikkojen arvomaailma esitellään tyypillisesti niiden omasta näkökulmasta mielekkäänä mutta luonnonlapsen näkökulmasta ahdistavana tai säälittävänä. Mammonan palvomisella elämänläheisyyden vastakohtana on kiinnostavia yhtymäkohtia nykymaailmassa käytäviin keskusteluihin talouskasvun ja ympäristönsuojelun tärkeysjärjestyksestä.

Myös ihmisen käsityskyvyn ylittävä luonto on kiehtonut uskonnollista mielikuvitusta. Skadinaavisessa perinteessä taivaaseen kurkottavaa saarnea pidettiin pyhänä puuna, jonka latvassa asuivat aasat, juurissa kohtalottaret. Topelius puolestaan puhuu pilvilinnoista kauniiden henkien asuinsijoina.

Kuten moni antropologi on todennut, paikkojen pitäminen pyhinä johtaa usein eräänlaisten luonnonsuojelualueiden perustamiseen, ja vaikka aluetta ei kokonaan rauhoitettaisi, niin oletus siellä asuvista hengistä hillitsee hyötykäyttöä.

Topeliuksen satu ”Ahdin lahja” kertoo ahneesta kalastajan vaimosta, joka menettää Ahdilta saamansa lahjat, kun ryhtyy täyttämään merta kivillä. Pienemmässä mittakaavassa muun muassa tietyt puuyksilöt miellettiin entisaikaan suojeluspuiksi, jollaisen kaataminen saattoi talon perikatoon.

Pakanallisen luontomystiikan ja kristinuskon kohtaaminen on toistuva teema Topeliuksen ja monen muun sadunkertojan, kuten Anni Swanin tuotannossa. ”Sampo Lappalainen” kertoo saamelaisten pyhällä Rastekais-vuorella vietettävästä auringonjuhlasta aistimusvoimaisin sanoin mutta päätyy siihen, että luonnonuskontoon turvaaminen on viime kädessä onnenkauppaa. Ainoa luotettava tapa pelastua armottomalta vuoren kuninkaalta on vauvaiässä toimitettu kaste.

Myös sadussa ”Lakastunut lehti” pelastus tulee Raamatun kautta. Kevättuuli soittaa haavan lehvistössä kaunista laulua: ”tuhattuhatta lehteä on minun nuoressa haapapuussani, kaikki lehdet on kudottu päivänpaisteesta ja aamukasteesta, kaikki lehdet ovat kieliä, ja tuhattuhansin värisevin kielin ylistää minun haapani Jumalan ääretöntä hyvyyttä.” Yksittäinen lehti ymmärtää laulun sanoman kuitenkin vasta sitten, kun pääsee Raamatun väliin kirjanmerkiksi.

Bisse Falk & Lena Kallenberg & Gerd Rissler (1985) Lasten kukkakirja. Kun Pyhä Pietari avaimet pudotti ja 20 muuta kukkatarinaa lapsille. Suomentanut Arto Rantanen. Lasten Keskus, Helsinki.

Bisse Falk & Lena Kallenberg & Gerd Rissler (1985) Lasten puukirja. Happamia, sanoi kettu ja 20 muuta puutarinaa lapsille. Suomentanut Arto Rantanen. Lasten Keskus, Helsinki.

Kirsi Siraste (toim.) Šamaanisiskot. Siperialaisia satuja. Otava, Helsinki.

Aili Somersalo (1979) Päivikin satu. WSOY, Porvoo – Helsinki – Juva.

Anni Swan (1997) Satuja. WSOY, Porvoo – Helsinki – Juva.

Eija Timonen & Maileena Kurkinen (2000) Eläinten hovissa. Tarinoita suomalaisten eläinten synnystä ja elämästä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.

Zacharias Topelius (1982) Lukemisia lapsille 1. WSOY, Porvoo – Helsinki – Juva.

Zacharias Topelius (1982) Lukemisia lapsille 2. WSOY, Porvoo – Helsinki – Juva.