Kaarnan alla, hangen peitossa

Lena Andersonin kuvittamien luontokirjojen ekokriittistä arviointia

Linnean luontokirja
Teksti: Christina Björk
Kuvat: Lena Anderson
Suomennos: Saara Villa

Linnean luontokirja (Linneas årsbok 1982) tarjoaa lukijoille monenmoista ekopuuhaa kasvien prässäyksestä pihlajanmarjahelminauhan ja vaahteranlehtikruunun askarteluun. Viimeksimainittu ei kylläkään käynyt yhtä sujuvasti kuin kirjan kuvissa, kun parikymmentä vuotta sitten sitä yritin.

Etymologisen esikuvansa tavoin Linnea rakastaa luokittelua, joka mahdollistuu herbaarion kokoamisessa ja huoneen järjestelyssä. Tietyssä ikävaiheessa lapsilla on usein samankaltaisia taipumuksia, jolloin Linnea on oivallinen samastumiskohde.

Luonnon monimuotoisuuden älyllinen hallitseminen ei kuitenkaan ole Linnean luontokirjan tavoitteena. Vastaanottavaisesta kunnioituksesta kertoo erityisesti se, että vuodenaika vaikuttaa ratkaisevasti Linnean tekemisiin. Luonnonolennot eivät myöskään ole tytölle pelkkiä leikkivälineitä, vaan kahden vanhuksen ohessa hänen ystäväpiiriinsä kuuluu vanha vaahtera.

Luoviin kokeiluihin innostaa luettelo siitä, mitä kaikkea raparperista voi tehdä: päähineen, tarjoiluvadin, huoneen vihreäksi sävyttävän kaihtimen... Luonnon tulkitsemiseen liittyviä mahdollisuuksia ilmentää myös kirjoitus puiden tarpeellisuudesta. Puut tarjoavat eläimille asuntoja ja varjoisia lepopaikkoja, puhdistavat ilmaa, kertovat vuodenaikojen vaihtelusta ja toimivat maamerkkeinä.

Maija tutkii luontoa
Teksti: Ulf Svedberg
Kuvat: Lena Anderson
Suomennos: Mia Paakkanen (Tammi)

Maija tutkii luontoa (Maja tittar på naturen 1983) vetoaa jo alkusanoissaan lukijoiden kollektiiviseen omaantuntoon: "Suojele ja kunnioita luontoa niin saamme jatkossakin nauttia jokamiehenoikeuksista." Käytännössä suojelu merkitsee sitä, että kasveja ei vedetä irti juurineen, sammakonkutu ja käärmeet jätetään rauhaan, siileille tarjotaan vettä, linnuille pakastettuja pihlajanmarjoja ja sammalella pehmustettuja pesäpönttöjä.

Modernien ympäristöongelmien ratkaisemista kirja ei lapselta vaadi, vaikka ne tulevat esille luonnontuotteiden keruuta koskevana rajoituksena: teiden varsilta ei voi poimia yrttejä, koska siellä on pakokaasuista tulleita myrkkyjä. On hyvä, että lapsen ensimmäisessä luontokirjassa ongelmat eivät peittoa iloja – laiturilla lekottelua, linnunlaulua, tanssia suolammen rannalla.

Paikoitellen vaikuttaa kuitenkin siltä, että ihmisen aiheuttamiin ongelmiin suhtaudutaan liian lepsusti: "Maija onkii. Se on hauskaa, sillä sateella kala syö hyvin. Mutta sattuuko matoon, kun se pannaan koukkuun? Luultavasti ei, madosta ei ole löydetty kipua aistivaa tuntoa. (Mutta myös leivänpalasilla voi hyvin onkia!)" Syötistä riippumatta lapsia varmasti kauhistuttaa tukehtuvan saaliin surkea kiemurtelu, jolle aikuiset ovat sokeita.

Luonnon antimien hyödyntäminen on kuitenkin ekologinen tapa hankkia purtavaa, ja siihen kirja tarjoaa onkimista kivuttomampiakin keinoja. Voikukka kelpaa salattiin, nokkonen keittoon, horsmanlehti teeainekseksi. Herkullisia marjoja ja pähkinöitäkin luonnosta löytää. Kemikaalien sijaan mehiläisenpistoa voi hieroa raa'alla sipuliviipaleella ja hyttysiä karkottaa persiljalla.

Käytännöllisiä hyötyjä keskeisemmiksi muodostuvat kuitenkin esteettiset ja älylliset virikkeet, joita luonnossa on loputtomasti. "Nähtävää on paljon ja on hauskaa olla utelias. Siten oppii paljon!" kirja toteaa. Paljon opettavat myös asiapitoiset tekstit, joiden omaksumista suloiset akvarellit ja omakohtaiset kokeilut helpottavat. On sääli, että koulujen luontokirjoissa kovat valokuvat ovat korvanneet oivaltavat piirustukset.

Oleellinen ero bilsankirjaan nähden on myös se, että teoksessa on päähenkilö, johon ainakin tytön on melko helppo samastua. Maijan luontosuhde on avoimen kuulosteleva. "Olet ehtinyt olla monessa mukana", hän toteaa isolle kannolle ja ripustaa korviinsa männynkävyt.

Tieteellisempääkin pohdiskelua muiden lajien näkökulmista kirjaan sisältyy. Mielenkiintoinen on tieto, että joissakin kukissa on ihmissilmin näkymättömiä merkkejä, joilla ne houkuttelevat hyönteisiä. - Saaliinkin silmin maailmaa tarkastellaan silloin, kun peto ei ole ihminen. Esimerkiksi jyrsijän kimppuun pöllö hyökkää "aivan yllättäen".

Myrsky-Mari
Teksti ja kuvat: Lena Anderson
Suomennos: Jukka Kemppinen (Otava)

Myrsky-Mari (Storm-Stina 1988) kertaa monen Andersonin kuvittaman kirjan perusasetelmaa. Työikäisistä ihmisistä ei ole tietoa, kun taas lapsilla ja vanhuksilla on loputtomasti aikaa havainnoida säätä ja nauttia luonnon antimista.

Marin vastaanottavaista luonnetta korostaa se, että hänen päiviinsä tuovat sisällön rannalle ajautuvat sulat ja kepit, purkit ja laatikot. Vaikka kysymys olisi ihmiskäden tuotteista, niin ne kulkeutuvat maihin arvaamattoman tuulen mukana, ja roskien muuttuminen aarteiksi on askel kohti kestävämpää kulutuskulttuuria.

Aivan esikuvallista ekoelämää Myrsky-Marin saarella ei sentään vietetä. Vaarin kittaama kahvi kytkee kalliokeitaan maailmankaupan mekanismeihin, ja ateriaksi noudetaan moottoriveneellä verkkoihin takertunutta kalaa. Pelkistynyt asetelma mahdollistaa sen, että lapsilukijakin voi ymmärtää, miltä osin saarella ollaan omavaraisia ja miltä osin tuontitavaran varassa.

Vihreää naurua salaattimaalta

Lena Andersonin kuvittamien puutarhakirjojen ekokriittistä arviointia

Älä ruiskuta! Sanovat Johanna ja Jussi
Teksti: Christina Björk
Kuvat: Lena Anderson
Suomennos: Raija Jänicke (WSOY)

Vuonna 1974 ilmestynyt Älä ruiskuta! Sanovat Johanna ja Jussi lienee Lena Andersonin kuvittamista kirjoista selvimmin ympäristönsuojeluhenkinen. Sen lähtökohtana on 9-vuotiaan Johannan ihmettely: miksi Vaari ei alinomaa ruiskuta vihannestarhaansa naapurissa asuvan Kirvalehdon tavoin?

Vaari selittää, että kemikaalit tappavat paitsi tuho- myös hyötyeläimiä: tuholaisten luontaisia vihollisia, maaperää kunnossa pitäviä eliöitä sekä pölyttäjinä toimivia mehiläisiä. Lisäksi myrkytetyn ravinnon syömisestä on haittaa linnuille ja ihmisille.

Vaarin puutarhassa tuholaisilla on tukalat oltavat, sillä hän pestaa linnut ja leppäkertut syömään niitä, välttää apulannan käyttöä ja kylvää vierekkäisiin riveihin hajullaan toisiaan suojaavia kasveja. Kaalimaataan hän ruiskuttaa tomaattivedellä. Lasten pyynnöstä vaari käy salaa vaihtamassa Kirvalehdonkin torjunta-ainesäiliöön tomaattivettä, ja niin on ongelma ratkaistu.

Seikkailullisen juonen siivin Älä ruiskuta! kasvattaa lukijoitaan aktiiviseen ympäristötietoisuuteen. Luomutuotannon etuja korostetaan aina epärealistisuuteen asti: Vaarin tarhasta kuokkavieraat pysyvät helposti loitolla, kun taas Kirvalehto ei jouda muuta tekemään kuin tuholaisia ruiskuttamaan.

Henkilöhahmona Kirvalehto on paitsi tietämätön myös pelottava: "Kohta tässä saa ruveta ruiskuttamaan koiriakin", mies mutisee, kun huomaa Jässi-hauvan karanneen kukkapenkkiinsä. Yksinkertaistukset lienevät paikallaan ympäristöasioita havainnollistettaessa; kuitenkin jäin miettimään, millaisia vaikutelmia kirja herättäisi tehoviljelijäperheen lapsessa.

Linnea kylvää ja kasvattaa
Teksti: Christina Björk
Kuvat: Lena Anderson
Suomennos: Marja Kyrö (Otava)

Linnea kylvää ja kasvattaa (Linnea planterar kärnor, frön och annat 1987) suhtautuu yhteiskuntaan kiltin passiivisesti. Koska kaupungissa ei ole metsiä, Linnea tyytyy olemaan asvalttikukka, ja koska autot ja savupiiput saastuttavat sateen kastelukelvottomaksi, nimihenkilö juottaa kukilleen seisotettua kraanavettä.

Kaikessa sulkeutuneisuudessaan teos on vaikuttava katsaus siihen, miten luonto on läsnä kerrostalon seinien sisäpuolella. Hedelmien siemenistä ja pavuista versoo huonekasveja, ja ahkeraliisa jakautuu jakautumistaan.

Linnea kohtelee kasveja yksilöinä ja antaa jokaiselle pavuntaimelleen erisnimen. Kirjan hauskimpiin kokeisiin kuuluvat herneolympialaiset, joissa keltainen herne Veera, silpoydinherne Martta, linssi Linströmmi, ruusupapu Ruusu ja kumppanit mittelevät voimiaan.

Eläimillä ei ole kirjassa muuta myönteistä roolia kuin koriste-esineen aiheena oleminen. Sen sijaan huonekasveissa esiintyy inhottavia tuholaisia, joita tuhotaan suopaliuoksella, talousspriillä ja nikotiinilla. Kirja antaa luvan myös myrkyllisten torjunta-aineiden käyttöön, kunhan ekologisempia konsteja on ensin kokeiltu. On hieman kummallista, että "tuholaisia" kohtaan ei osoiteta rahtuakaan avointa uteliaisuutta, joka muuten on tunnusomaista Linnealle.

Luonnon perusprosessien tarkasteluun kotikutoinen suhtautuminen sen sijaan soveltuu loistavasti. Lasipurkkikokeilu havainnollistaa veden kiertokulkua biologiankirjaa innostavammin, ja ravintoketjuja koskeva opettavainen dialogi kertoo ihmisen paikasta osana ekologisten vuorovaikutusten verkostoa.

Linnea kylvää ja kasvattaa -kirjan ympäristökasvatuksellista painoarvoa lisää se, että samastumiskohteeksi tarjoutuva Linnea kasvattaa osan ravinnostaan ikkunalaudalla. Puutarhanhoitoon kuuluvat kärsivällisyys ja takaiskut, joiden sietäminen on osa tasapainoista luontosuhdetta.

Linnea maalarin puutarhassa
Teksti: Christina Björk
Kuvat: Lena Anderson
Suomennos: Paula Karlsson (Otava)

Linnea maalarin puutarhassa (Linnea i målarens trädgård 1985) ei käsittele ympäristönsuojelua edes marginaalisesti. Sen sijaan aiheeksi hahmottuu impressionistien luonnonläheinen elämäntyyli - piknikit, puutarhanhoito ja ulkoilmamaalaus. Lena Andersonin ihastuttavien piirustusten ohessa kuvituksena on joukko Claude Monet'n maalauksia ja taiteilijan elämään liittyviä valokuvia.

Matkakertomuksen virtuaalinen ekologinen selkäreppu on huomattavasti painavampi kuin muiden Linnea-kirjojen. Sanomattakin on selvää, että Linnea ja Blomkvist matkustavat Pariisiin lentokoneella, ja Givernyyn jatketaan taksilla. Vaikka polttoaineita palaa, niin matka on Linnealle harvinaislaatuinen seikkailu, ei vuosittain toistuva perushuvitus. Matkamuistot hankitaan roskalaatikosta ja kirpputorilta, mikä hieman pienentää ympäristöön kohdistuvaa kuormitusta.

Syvänvihreää ympäristönsuojelua Linnea maalarin puutarhassa ei välttämättä edistä, frankofiliaa ja omakohtaisia ratkaisuja kyllä. Eiffel-torni jää Linnealta näkemättä, koska hän haluaa keskittyä matkallaan impressionismiin. Kulutusvalintojensa itsenäisyydessä Linnea kelpaa siten myös ympäristökasvatukselliseksi esikuvaksi.

Maijan oma kasvimaa
Teksti ja kuvat: Lena Anderson
Suomennos: Hannele Huovi (Tammi)

Maijan oma kasvimaa (Majas lilla gröna 1987) on runomuotoinen todiste sadonkorjuun autuudesta. Huomion keskipisteessä ovat salaatti, retiisi ja sipuli, joiden herkullisuutta ja taianomaisia voimia hehkutetaan sanoin ja kuvin. Kirjasta saa myös käytännöllisiä vinkkejä yrttien kuivatukseen ja penkkien järjestelyyn: peruna on porkkanalle hyvä naapuri. Vegaaninäkökulmasta pitkä miinus tulee siitä, että kirjan maustetaulukko opettaa yhdistelemään yrttejä eläinruokiin.

Täydensin kirjalistaa ja liitin siihen myös Veloenan ehdotukset.